Merenkulku ja haaksirikot

Kaupanteko meren yli on kuulunut maakunnan historiaan jo vuosisatojen ajan onnistuneesti.

Joskus rannikko tarjosi yllätyksiä muualta tulleille laivoille. Tästä käy esimerkkinä 1600-luvulla Rahjan Korkiakarille haaksirikkoutunut, luultavasti hollantilainen laiva. Lohtajan Käräjäluoto koitui veronkantoaluksen kohtaloksi 1740-luvulla. Kumpikin tapaus hivelee mielikuvitusta vieläkin.

Höyrylaiva Graftonin tuomassa aseita Venäjän vallankumouksellisille sekä suomalaisille aktivisteille. Aseet saatiin lastattua proomuun ja veneisiin. Alus ajoi kuitenkin kiville ja haaksirikkoutui 6.9.1905 Storvattungenin ja Storgrundin välille. Asiat mutkistuivat, sillä 8. syyskuuta paikalle saapui tullin purjevene Mässkäristä. Tullimiehet pidätettiin ja heidät vapautettiin, kun laiva oli räjäytetty. Lastia ei haluttu jättää venäläisten käsiin.

 


Talonpoikaispurjehdus

Maakunnasta on käyty kauppaa  jo satojen vuosien ajan. Suuntana oli Tukholma, johon talonpoikien omat purret suuntasivat.

 

Terva- ja lankkulastit merkitsivät talonpojille selvää tuloa. Samalla maakuntaan saatiin uusia vaikutteita ja ylellisyys- ja käytötavaroita.


Kauppahuoneet

Varsinaista merenkulkua  harjoittivat alueen suuret kauppahuoneet Pietarsaaressa, Kokkolassa ja myöhemmin 1800-luvulla Kalajoella. Aluksi merenkulku perustui tervaan, myöhemmin myös puutavaraan.

 

Vallankumoussotien käynnistyminen vuonna 1793 loi edellytykset merenkulun merkittävälle kasvukaudelle. Esimerksi Kokkolan kauppalaivasto oli vuosina 1824-35 vetoisuudeltaan Suomen suurin.


Merimiehet

Käsistään kätevät maakunnan miehet olivat haluttuja timpereitä (kirvesmiehiä) tai purjeenneulojia. Monia miehiä olikin ulkomaisten alusten palveluksessa, ennen kuin suomalaiset alukset saivat purjehtia ulkomailla 1770-luvulta lähtien.

Varsinkin Pietarsaaren ja Kokkolan kaupungeissa merimiehet olivat suurin ammattiryhmä. Esimerkiksi Kokkolassa oli vuonna 1850 reilusti yli 400 merimiestä.

Eri puolilta maakuntaa lähti nuoria miehiä merille, osa palasi takaisin ja perusti perheen. Osa katosi jälkeä jättämättä.