Kotitarvekäyttö

Metsä on aina antanut puuta eri tarpeisiin. Kotitarpeeksi on haettu metsästä polttopuuta, pärepuuta, rakennushirsiä ja puuta tarvekaluihin. Aina ei ole ollut niin väliä, kenen metsästä puu on otettu.

 

Vapaaseen kotitarvekäyttöön tottuneet suomalaiset ovat helposti omaksuneet Jokamiehen oikeudet. Metsä tarjoaa antimiaan meille kaikille edelleenkin luonnontuotteiden muodossa. Puolukka, keskipohjalaisten arvostama kangasrousku, mahla ja pihka ovat edelleen tavoittelemisen arvoisia. Näitähän jo esi-isämme osasivat käyttää.


Rakennukset puusta

Keskipohjalaiset omat olleet taitavia puunkäyttäjiä. Kaikki talousrakennukset tehtiin pääsääntöisesti puusta. Kirkot tehtiin järeistä hirsistä, joita jouduttiin hankkimaan toisinaan kaukaakin sisämaasta. Lautojen sahaaminen oli vaivalloista käsivoimin, ja suuret puut tyydyttiin halkaisemaan lankuiksi.

 

Savupirttiajasta siirryttiin valoisempiin rakennuksiin 1800-luvun aikana. Enää ei lämmitetty asumuksia sisäänlämpiävillä uuneilla, vaan uloslämpiävät tuvat varustettiin isommilla lasi-ikkunoilla ja savujohdollisilla uuneilla. Huonekalut alkoivat yleistyä.


Polttopuuta ja aitoja

Polttopuun suuri kulutus huolestutti suomalaisia metsäviranomaisia erityisesti 1800-luvun lopulla. Suomen metsillä alkoi olla muutenkin kysyntää ulkomailla. Suomalainen tapa kaataa lähimetsän suurimmat puut kirveellä ei tuntunut taloudelliselta tavalta käyttää metsiä. Polttopuuta kului runsaasti, koska lämmitysmenetelmät olivat vielä alkeellisia. Varaavien takkojen aika oli vasta tulossa.

 

Kotarvekäyttöön kuului myös aitojen rakentaminen. Karjan kulku pelloilla ja niityillä estettiin aitaamalla alueet. Viranomaiset yrittivät ohjata tekemään aitoja kivestä. Kiviaidan teko vaati paljon enemmän työtä kuin puisten juoksu- ja johdeaitojen teko.


Pärettä ja pettua

Puuta tarvittiin myös valaistukseen eli päreiksi. Päreen tekoon eli kiskomiseen tarvittiin suuria puita. Männyn jälsi- ja nilakerroksesta jauhettiin pettujauhoa, joka oli monen keskipohjalaisenkin elannon jatko erityisesti kato- ja nälkävuosina. Pahinpina vuosina henkeä kohti saatettiin kaataa sata puuta.

Vielä 1850-luvulla puun hyötykäytöstä yli 90 % oli kotitarvekäyttöä. Kaiken kaikkiaan kotitarvekäyttöä pidettiin tuhlaavana.