Jokikalastus

Jokikalastuksella hankittiin kalaa lähinnä omiin tarpeisiin, mutta jonkin verran myös myytäväksi. Tuottoisin pyynnin kohde ennen suolan saantia oli hauki, jota säilöttiin kuivaamalla. Vanhoina aikoina ennen patoamisia ja ruoppauksia Keski-Pohjanmaan jokiin on noussut hyvin lohta, siikaa ja myös nahkiaista.

Keski-Pohjanmaan sisäosissa kalastus säilyi tärkeänä ruokatalouden osana 1900-luvulle saakka. Jokikalastusta koskevat säädökset ovat olleet tiukempia kuin merikalastuksessa.