Luonnonniityt

Karjanruokinta perustui pitkään luonnonniityiltä saatuun heinään. Keski-Pohjanmaalla on ollut niittyjä muuhun Suomeen verrattuna runsaasti. 1700-luvulta lähtien maakunnassa turvauduttiin hanakasti järvenlaskuihin uuden heinämaan saamiseksi.

 

Luonnonniittytalous leimasi keskipohjalaista maataloutta pitkälti 1800-luvun loppuun saakka. Karjanrehu kerättiin luonnonniityiltä, jotka saattoivat olla hajallaan pitkin pitäjiä ja meren rannoilla. Sisämaassa niitettiin luhtasoita ja nevoja, joilta saatiin pääasiassa saraa.

 

Heinänsiemenestä viljellyt heinäpellot ovat kuuluneet keskipohjalaiseen kulttuurimaisemaan vasta 1800-luvun lopulta lähtien.