Merenrannat ja jokivarret

Pohjanmaalla merestä noussut maa oli paikoin vain hiekkaa, mutta maa saattoi olla myös varsin hedelmällistä. Madaltuneista vesistä saatiin aluksi kaislaa ja ruokoa, mutta vähitellen maatumat kasvattivat myös heinää.

 

Pohjanlahden merenrannoilla kasvanut luonnonheinä niitettiinkin visusti talteen karjaa varten. Varsinkin Pedersöressä ja Larsmossa oli meren saarilla hyviä niittyjä ja laitumia.

 

Myös jokien ja purojen tulvat  nostivat hedelmällistä lietettä rannoille, joista niitettiin kesän aikana kasvanutta luonnonheinää eläisten rehuksi.