Näppärät naiset 

Naisilla on ollut merkittävä osuus kotitarveteollisuudessa, sillä kaikki päällepantava tehtiin pääsääntöisesti kotona. Vasta 1900-luku on tuonut teollisesti valmistetut tekstiilit.

 

Villa saatiin lampaista, joita oli runsaasti maakunnassa aina toiseen maailmansotaan asti. Keritseminen, karstaus ja kehruu vaati lukuisia työtunteja. Samoin pellavan langaksi asti työstö oli työvaltaista muun muassa loukutus- ja lihtausvaiheineen. Kankaaksi kutominen olikin talvikausien työtä. 

 

Vesivoimaa tarvittin silloin, kun villakankaat tampattiin sarkakankaaksi, josta tehtiin kestäviä ulkovaatteita. Myös pellavien liottaminen jokivarsilla työllisti naisia.

 

Pellavasta ja myöhemmin tuontipuuvillasta tehdyt lakanat koristeltiin taidokkailla fransuilla. Raanut palvelivat myös peittoina, ei pelkästään seinävaatteina. Maakunnan naiset olivat erityisen tunnettuja silmikkoraanuista.