Pikkurata

Pikkurata (Eskolan metsärata) oli kapearaiteinen (750 mm leveä) ja 68 km pitkä puunkuljetusrata. Veturit kuljettivat puutavaraa yli 40 vuotta (1921-1961) valtion sydänmailta VR:n rautatien varteen Kannuksen Eskolaan. Hakkuut, lastaus, lossaus ja kunnossapito työllistivät jopa 500 henkeä talvikaudella. Tänään Pikkurata on metsäautotie, jonka varrelle on tehty opastaulut radan historiasta. Radan varrella on vanhojen kämppien raunioita sekä Eskolassa veturitalli ja pikkuveturi.

Rakentaminen

Pikkurata oli nimensä mukaisesti kapearaiteinen (750 mm leveä) ja 68 kilometriä pitkä puunkuljetusrata. Rakentaminen alkoi 1920-luvun alussa Keski-Pohjanmaalle metsähallinnon Lestin ja Kalajoen hoitoalueiden metsien läpi. Veturit kuljettivat puutavaraa 40 vuotta valtion sydänmailta pääosin VR:n rautatien varteen Kannuksen Eskolaan. Pikkurata tunnetaankin virallisissa yhteyksissä myös Eskolan metsäratana. Hakkuut, lastaus, lossaus ja kunnossapito työllistivät jopa 500 henkeä talvikaudella.

Tänään Pikkurata on metsäautotie, jonka varrelle on tehty opastaulut radan historiasta. Vanhojen kämppien raunioita on vieläkin radan varrella. Rata rakennettiin miesvoimin läpi soiden ja metsien. Pohjanmaan maaston tasaisuus helpotti rakentamista. Rakentaminen alkoi vuonna 1920 Eskolasta kohti Lestijärven Syrinharjua ja Sievin Teeriharjua. Rakentajat tulivat lähialueen kunnista. Alkuvaiheessa rakentajina oli Kronstadtin linnoituksesta paenneita venäläisiä sotilaita. Pakolaiset (107 miestä) tulivat ratatöihin syksyn 1921 aikana, mutta jo vuoden kuluttua heidät lähetettiin pois huonon kunnon takia.

Vuonna 1923 rataa oli jo valmiina 13 kilometriä. Vuonna 1934 saavutettiin Sievin Teerinharju (56,5 km) ja Lestijärven Suokanta vuonna 1941 (68 km). Rata kulki Kannuksen, Sievin, Lestijärven, Toholammin ja Reisjärven kuntien alueella.

40 vuoden urakka

Pikkuradan hakkuille tulleet miehet majoittuivat metsäkämppiin, joita oli tehty pitkin radan vartta. Kämppiä oli muun muassa Vanhallalampilla, Ristilässä, Lojulassa, Takkulassa.

Itäojan kämppä oli poikkeuksellisesti kaksikerroksinen kämppä.

Lastaajat ja lossaajat

Hakkuumiesten hakkaamat puut vedettiin hevosvoimin joko pääradan tai talvipistojen varteen. Tämän jälkeen alkoi lastausmiesten työ. Lastaajat eli lastarit lastasivat käsin kaiken puutavaran kapearaiteisella radalla kulkeviin vaunuihin. Halot kannettiin sylissä vaunuihin. Suurempi puutavara vyörytettiin kaljuja (tukipuut) pitkin vaunuihin.

Lastausmiehet asuivat asuntovaunuissa. Huolto kulki jokaisen omassa repussa. Asuntovaunuja siirrettiin tarpeen mukaan radalla paikasta toiseen. Vaunuilla oli kuvaavia nimiä, kuten Rupila ja Uraali. Sydänmailta lastattu puutavara kuljetettiin kahdella suurimmalla veturilla Eskolan asemalle.
Lasti purettiin Eskolassa varastoon tai VR:n vaunuihin tehtaisiin tai sahoille kuljetettavaksi.

Radan toiminta loppui 1960-luvun alussa kannattomana. Kalusto ja kiskot myytiin romuraudaksi. Osa kämpistä myytiin yksityisille, osa hävisi ajan myötä. Jäljellä on enää kunnostettu Saariveden kämppä sekä Eskolan veturitalli, joka on nykyisin kylätalo. Hakkuumiehet, lastaajat ja lossaajat hakeutuivat maatalouden pariin, osa muutti Ruotsiin.

Tarinoita

Veturi savuaa. En oikein luota sen olemiseen ja kiskoilla pysymiseen ja yritän aina pitää matkaa itseni ja sen välillä. Ei ole haitaksi jos on koneen suhteen viisas. Sanovat, että kuuman veden höyry työntää veturin liikkeelle. Sanovat kun uskovat. Minä en. Jos kuuma vesi rautaa liikuttaisi niin johan liitäisivät kaikki pyykkipadat ja kahvipannutkin Venäjän maalle tai Ruotsiin asti. Liitäisivät!
Herrat uskottelevat kaikkea. Niillä on piru liitossa kanssaan. Piru!

(Arto Ojakankaan Pikkurata-romaanit
Arto Ojakangas: Pölkynvälit. Länsirannikko 2005.s. 8-9)

----------------------------------------------

Mummo alkaa päivitellä tekeillä olevaa metsärataa. Mummo ei usko, että kapea rautatie tuo mitään hyvää tälle kylälle. Ruokaa ja selänsijaa tarvitsevat radan rakentajat tuovat tietysti rahaa kylälle, mutta samalla myös levottomampaa elämää. Mummon mielestä ei ole ollenkaan hyvä, jos taloihinsa vakiintuneiden kyläläisten seassa kulkee ja asustaa miehiä, joilla koko omaisuus kulkee repuissa ja konteissa.
- Vastuuta ei seläsä kanneta, mummo sanoo. (s. 14)
------------------------------------------------
Minusta on vain mukavaa kun eläminen kylällä on lisääntynyt. Moni muukin kylän nuoremmasta väestä on kanssani samaa mieltä. Vanhemmat ja varsinkin ne viljelijät, joiden maita jäi ratalinjan alle, ovat mummon tapaan epäluuloisia tai peräti vihamielisiä. Suurin osa körttisistä, joiden seuroissa itsekin kuljen ja joiden joukkoon lasken kuuluvani, uskovat kunnollisen elämän katoavan kylältä metsähallituksen metsäradan vuoksi. Sen kaikki joutuvat myöntämään, että Pikkuradalta saadut ansiot ovat siirtäneet monessa mökissä nälkää tuonnemmaksi. (s. 14)
-------------------------------------------------
Ratapohjan kuivatusta seuraavat työvaiheet vaativat minulta perehtymistä. Meneillään on yhtä aikaa kuivatustöiden ja ratalinjan raivaamisen lisäksi ratapenkan sorastus, ratapölkkyjen ja kiskojen asettaminen, veturitallin, pajan ja asuntorakennuksen rakentaminen, radan varteen tulevien kämppien tekeminen, kaluston hankkiminen ja lisäksi täytyy hakkuut suunnitella ja käynnistää.
Rata ulottuu jo pitkälle valtion metsiin. Halkojen teolla on kiire pelkästään omien veturien polttoaineen turvaamiseksi ja eteenpäin tavaraa pitäisi saada. Radan tulisi tuottaa! (s. 108)
-------------------------------------------------
Pakkaslumi leijuu ilmassa. Näyttää, että hiutaleet eivät tiedä ovatko matkalla maahan vai jäävätkö leijumaan iäksi ilmaan. Pikkuveturi puhkuu radan suunnalla. Se kulkee taaksepäin ja työntää haloilla lastatut vaunut ison veturin jättämien vaunujen viereen. Pikkujuna pysähtyy. Mies juoksee veturin ja ensimmäisen vaunun väliin, ja kohta veturi lähtee ja vaunut jäävät. Pian vaunujen väliin pannaan lankku ja miehet alkavat kantaa sitä pitkin halkoja pikkuvaunuista isoihin vaunuihin. Sitä sanotaan lossaamiseksi. (s. 147)

Pitkin Pikkurataa

Pikkuradan paikkoja