Veritekoja
Terrori ja väkivalta olivat yleistä isovihan aikana, eikä tuolta ajalta ole asutuksesta kertovia henki- tai maakirjoja. Harvoista tuolta ajalta säilyneistä kirkonkirjojen kuolleiden luetteloista voi kuitenkin lukea, kuinka moni kohtasi väkivaltaisen kuoleman isonvihan aikana.
Kalajoella väestö nousi vastarintaan, jolloin kostoksi vihollinen surmasi lähes sata miestä. Myös naiset joutuivat terrorin kohteeksi. Paikallisessa perimätiedossa kerrotaankin nuorista naisista, jotka joutuivat kasakoiden ryöstön ja väkivallan uhriksi.
Kannuksessa on kirkonkirjoihin poikkeuksellisesti merkitty vuosina 1714-1715 kuolinsyyksi tappo ja kuoliaaksi kiduttaminen. Kuolleiden luetteloon on kirjattu "dräpen af ryssen, av ryssen martered".
Yleensä tuon ajan kirkonkirjoissa lukee vain, että kirjoja ei pidetty isonvihan aikana.