Nälkä
Nälkä on ollut tuttua Keski-Pohjanmaaan historian eri vaiheissa. Kuolleisuutta lisäsivät taudit, jotka lähtivät liikkeelle katovuosina. Hinkuyskä, punatauti, lavantauti, isorokko ja vastaavat tartuntataudit tekivät helposti lopun nälän heikentämistä ihmisistä.
Viimeisin suuri nälkäkatastrofi 1860-luvulta muistuttaa meitä hautausmailla, joissa poikkeuksetta on vuosina 1866-1868 nälkään kuolleiden muistomerkki. Tämän jälkeen leivän kunnioitus oli pitkään läsnä ruokapöydissä. Leipää ei laskettu huolimattomasti pöydälle.
Suuret kuolonvuodet 1695-1597
Ruotsi-Suomen sodankäynti sävytti elämää Keski-Pohjanmaalla 1600-luvulla. Varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan aiheuttama verotus ja sotaväenotto rasittivat asukkaita. Myös katovuodet vierailivat säännöllisesti. Ankarat kuolonvuodet 1690-luvulla lamaannuttivat elämän.
Vuosina 1695-96 sato jäi neljänteen osaan normaalista. Syksyllä 1696 aitat olivat tyhjiä, kruununviljaa ei ollut eikä lainamakasiineja oltu perustettu. Väki joutui turvautumaan pettuun, kuivattuihin vehkanjuuriin ja suolistolle vahingolliseen olkileipään.
Nälkä aiheutti suurta kuolleisuutta. Tarkkoja määriä ei ole tiedossa asiakirjojen vähäisyyden takia. Mutta on arvioitu, että pahimmillaan Lohtajalla menehtyi 42 % ja Kalajoella 38 % väestöstä. Kruununpyyn kuolleisuusrosentti oli maakunnan alhaisin, 18.
On arvioitu, että vuonna 1695 maakunnassa olisi ollut noin 18 000 henkeä, joista noin 29 % menehtyi nälkävuosina. Nälkää näkevien ruumis turposi ja viimein kuivui niin, että jäljelle jäi nahka ja luut. Osa väestöstä lähti liikkeelle ja kuljetti samalla lavan- ja punatautia. Eniten kärsi köyhin osa väestöstä.
Suuret nälkävuodet 1866-1868
Suuret nälkä- ja tautivuodet 1866-1868 muistettiin pitkään. Jo pitkin vuosikymmentä sadot olivat heikkoja. Talvi 1866-1867 oli erityisen ankara. Kevään tulo venyi ja satotoiveet hiipuivat. Esimerkiksi Lestijärvellä ajettiin järven jäätä pitkin hevosreellä juuri juhannuksen alla.
Kuolleisuusluvut nousivat huippuunsa vuonna 1868, jolloin esimerkiksi Reisjärvellä kuoli väestöstä noin viidesosa. Tyfus-epidemia, usean taudin yhdistelmä, vei niin lapsia, vanhuksia kuin aikuisiakin.
Vellihuoneet ja vattuhuusit eli köyhäinhuoneet eivät tuoneet pelastusta nälän ja sairauksien keskellä. Ravinnon puutteen takia kiertueelle lähteneet kerjäläiset levittivät tauteja. Keski-Pohjanmaalta lähdettiin nälkää pakoon tai jauhojen hakuun myös Pietariin asti.
Hätäruoka
Hädän keskellä turvauduttiin hätäruokaan kuten pettuleipään, joka tehtiin kuivatusta ja jauhetusta männyn nilasta. Vähäisten jauhojen sekaan sekoitettiin myös olkea, joka oli lopulta vaarallista suolistolle. Moni menehtyi sisäiseen verenvuotoon.
Myös jäkälää, juuria ja muita kasvin osia neuvottiin käyttämään jauhon korvikkeena. Viranomaiset opastivat jäkäläleivän ja sienten käyttöön. Kalajokilaakson alueella väestöä epäili sienineuvontaa antaneita metsähallituksen metsänhoitajia myrkyttäjiksi. Toisaalta pakkanen ehti tuhota sienet, ennen kuin niitä oli ehditty valmistaa.
Ulkomaan haettua viljaa oli hankala saada perille, koska jäätilanne oli vaikea merellä. Vasta uusi kevät ja onnistuneet kylvöt helpotti tilannetta.
