Sivu 2 / 2
Isonvihan piilot
Isoviha vuosina 1713-1721 merkitsi maakunnalle synkkää aikaa, jolloin hengellä, rakennuksilla ja tavaralla ei ollut juurikaan arvoa. Vihollista paettiin piilopirteille ja arvokkaimmat tavarat piilotettiin mitä erilaisimpiin paikkoihin. Myöhemmin maa on antanut povestaan takaisin näitä piilotettuja aarteita.
Hannin hopea-aarre Kannuksessa löytyi vasta muutama vuosi sitten. Sarjankylän hopea-aarre nousi ilmoille jo sata vuotta sitten.
Ympäri maakuntaa on kirkonkelloja, joita on upotettu kirkkojen lähistöillä oleviin järviin venäläisiltä piiloon. Tosin kelloja ei ole tavoitettu enää, vaikka niiden kerrotaan nousevan pintaan ja soivan varsinkin kirkonmenojen aikaan.
- << Edellinen
- Seuraava