Aarteet, aarretarinat
Jokaisen paikkakunnan kulttuurihistoriassa on tarinoita aarteista, jotka voivat löytyä, kun niitä oikeilla tavoilla tavoittelee.
Aarnivalkeita, tulikettuja, on tavoilteltu aivan tosissaan. Tosin nekin ovat usein vain märästä maaperästä purkautuneita palavia metaaniliekkejä.
"Kävisi liian pitkäksi tässä esittää kaikki Keski-Pohjanmaalta tunnetut aarretarinat. Aarteita ovat metsät ja pellot, tiet ja tanhuat täynnänsä ja tarinat niistä ovat enimmäkseen aivan toistensa kaltaisia. — Ne ovat maahan kätkettyjä usein sangallisissa astioissa: viinapannuissa, ämpäreissä yms. tahi vaskipuohtimissa, arkuissa, veneissä, kirkonkelloissa jne.
Niitä tavoitellessa joutuu tavallisesti ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Maa tahtoo pitää omansa ja vastustamattomalla voimalla vetää sitä puoleensa. Aarteenkaivajan valtaa silloin kammo, joka estää häntä enää todenteolla yrittämästä."
(Kotiseutulehti 1912)
Isonvihan piilot
Isoviha vuosina 1713-1721 merkitsi maakunnalle synkkää aikaa, jolloin hengellä, rakennuksilla ja tavaralla ei ollut juurikaan arvoa. Vihollista paettiin piilopirteille ja arvokkaimmat tavarat piilotettiin mitä erilaisimpiin paikkoihin. Myöhemmin maa on antanut povestaan takaisin näitä piilotettuja aarteita.
Hannin hopea-aarre Kannuksessa löytyi vasta muutama vuosi sitten. Sarjankylän hopea-aarre nousi ilmoille jo sata vuotta sitten.
Ympäri maakuntaa on kirkonkelloja, joita on upotettu kirkkojen lähistöillä oleviin järviin venäläisiltä piiloon. Tosin kelloja ei ole tavoitettu enää, vaikka niiden kerrotaan nousevan pintaan ja soivan varsinkin kirkonmenojen aikaan.