Tarinaa

Ilmari Wirkkala muisteli myöhempinä elinvuosinaan elämäänsä Kraatarilla. Hänelle jäi mieleen takkatulen lämpö, jonka äärellä äiti valmisti maitokeitosta tai riisikryynipuuroa, jonka ”krapsimisvuoroista sisarukset kilpailivat”. Takan äärellä naisväki kuivatteli hameitaan talvisaikaan.

Ilmari uskoi myös kummituksiin. Yksi sellainen asusteli vintin ullakolla. Kummitus oli kuulemma vihainen siitä, jos ihmiset eivät huolehtineet kengistään ja saattoi kiukuspäissään heitellä kenkiä yöllä kovasti kolistellen.