Halsuan kotiseutumuseo
Uudentalontie Halsua
Meriläisen kylässä sijaitsee Halsuan kotiseutumuseo, jonka kahdessa pihapiirissä on yhteensä parikymmentä rakennusta. Suuri osa niistä on 1800-luvulta. Vuonna 1820-luvulla rakennettu Kraatarintupa on alkuperäisellä paikallaan. Talonpoikaisesta kulttuurista kielivät myös sadat esineet ja työkalut. Suuri osa rakennuksista ja esineistä on saatu lahjoituksena lähialueiden asukkailta. Museoalue on säännöllisesti avoinna yleisölle kesäkuukausina ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Museolla järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Alueella on myös aitta, jossa on esillä tervanvalmistuksessa tarvittavaa esineistöä.
Tarinaa
Halsuan kotiseutumuseon lähettyvillä sijaitsi talo, jossa aikoinaan asui Vanhaksi Meriläiseksi kutsuttu mies. Hänet tunnettiin laajalti Halsuan voimakkaimpana miehenä. Tarinan mukaan hän lähti eräänä talvipäivinä renkinsä kanssa viemään valtavaa mastopuuta Pietarsaareen, jossa rakennettiin purjealuksia. Tuolloin sattui olemaan kova pakkanen. Hevonen oli vanhuuttaan jo hieman raihnainen. Rekitie kulki Käviän kirkonkylän kautta ja sinne he pysähtyivät ruokkimaan ja lepuuttamaan väsynyttä hevosta. Koska oli pyhäpäivä ja jumalanpalvelus alkamassa, niin miehet pistäytyivät kirkossa. Sillä välin kylän miehet päättivät testata Vanhan Meriläisen kuuluisat voimat ja jäädyttivät kaivosta ämpärikaupalla haetulla vedellä reen maahan kiinni. Tämän jälkeen miehet piiloituivat nurkkien taakse katsomaan, miten Halsuan väkevä mies selviää hankalasta tilanteesta. Kirkolta tultuaan hämmästynyt renki esitti huolensa Vanhalle Meriläiselle, joka sylkäisi käteensä ja neuvoi renkiä ottamaan suitsista kiinni. Samalla kun hevonen ampaisi vetämään kuormaa, Vanha Meriläinen työnsi reen perästä kaikin voimin. Painava reki irtosi jäästä kovalla ryskeellä ja rytinällä, mutta vauhti pääsi niin kovaksi, että maston tyvi osui lähellä olevan luhdin nurkkaan minkä seurauksena luhti siirtyi kivijaloiltaan. Sekä kirkkoväki että tepposen tekijät seurasivat sydän syrjällään tapahtumaa. Oli pakko myöntää, että ”soli komiaa menua”. (Hietalahti 2015, 39)
Kuvat
Halsuan museon päärakennus oikealla
Museon päärakennuksen sisätilaa
Museon päärakennuksen sisätilaa
Halsuan museon pihapiiriä
Kraatarintupa alkuperäisellä paikallaan (vuosi 1820),
Tervanvalmistuksen esineistöä aitassa
Kartta