Santerin kaffila

Kappelintie 22 Kaustinen

 

Santeri Isokankaan (1885–1967) kahvilasta, ”kaffilasta” muodostui 1900-luvun alkupuolella sosiaalinen ja musiikillinen keskus, jossa kirkonkyläläiset pistäytyivät kahvilla, syrjäkyläläiset odottivat kyytejä, rahdinajajat sekä virastojen ja liikkeiden henkilökunta kävivät ruokailemassa. Matkustajia varten oli muutamia majoitushuoneita. Musiikki oli kahvilan vetonaula ja viulut sekä harmoni olivat aina asiakkaitten käytettävissä, joskus pianokin. Kaffilassa soittelivat lukuisat tunnetut Kaustisen pelimannit, kuten vaikkapa Johannes Järvelä, Friiti Ojala ja Artturi Peltokangas. Kahvilassa pysähtyivät muidenkin pitäjien pelimannit matkoillaan soittelemassa. Jos oikein hyvä soittaja sattui paikalle, Santeri järjesti myös oman pitäjän pelimanneja soittamaan, ja kahvila täyttyi pian yleisöstä. Ravitsemus- ja jammailupaikan lisäksi kahvila oli tietotoimisto, seurustelupaikka, salonki ja yöbaari.

 

Maatilan ja kahvilan hoidon lisäksi Santeri harjoitti monenlaista yritystoimintaa, kuten puukauppaa sekä saha- ja myllytoimintaa. Hän esittelikin itsensä Liikemies Isokankaaksi. Kahvilan toiminta päättyi 1970-luvulla.