Suomalaiset pappilat -teoksen esipuheessa Marja Terttu Knapas toteaa pappiloista, että niillä on ollut laaja ja moniulotteinen merkitys kulttuurihistoriassa. 1700-luvun valistus- ja hyötyajattelun hengessä pappilat olivat hengellisen ja maallisen hyvinvoinnin paikallisia keskuksia. Pappiloiden pyrkimys esikuvallisuuteen tietynlaisen elämäntavan ja hyvin hoidetun ympäristön osalta oli ilmeinen. Pappilat säilyttivät kirkollisia perinteitä ja olivat uudistusten keskuksia. Pappilat olivat kasvuympäristöjä monelle yhteiskunnalliselle vaikuttajalle, kuten Anders Chydeniukselle.
Suomalainen pappilakulttuuri on vuosisatojen aikana muuttunut ja osin kadonnutkin. Nykyisin murto-osa pitäjissä aikanaan olleista kirkkoherran ja kappalaisen pappiloista on enää viranhaltijan käytössä. Osa on purettu, osa toimii juhla- ja kokoustiloina sekä museorakennuksina