Tarinaa

Ennen rautatietä vanhaa Pohjanlahden Rantatietä pitkin kulki monenlaista väkeä. Niin sanotut arvohenkilöt majoittuivat matkoillaan mieluummin pappiloissa kuin kestikievareissa. Myös vähäosaisia oli liikkeellä. Kerrotaan Lohtajan pappilanemännästä, ruustinnasta, joka oli tyly pappilan keittiönovella käyviä kerjäläisiä kohtaan – evästä heille ei pappilasta herunut. Sitten pappilaan tuli töihin keittiöpiika, joka kristillisessä hengessä antoi salaa kerjäläisille ruokaa. Ruustinnan kuoltua tämä ilmestyi piian uniin ja aneli edes yhtä niistä kiitoksista, joita piika oli kerjäläisiltä saanut. Piika kääntyi rovastin puoleen ja sai tältä neuvoksi antaa yksi kiitos rouvavainaalle, koska piialle itselleen oli kertynyt kiitoksia niin paljon. Ruustinna tuli taas piian uniin pyytämään edes yhtä köyhien kiitosta. Tähän piika tuhahti: ”Ota vaikka kaikki!” Tämän jälkeen piika sai nukkua rauhassa. (Himanka: Lohtajan pappila 200 vuotta)

Rovasti Arthur Keckmanin aikaan Lohtajalla kuten koko Suomessa koettiin ankaria nälkävuosia 1860-luvun toisella puoliskolla. Lohtajallakin erityisesti kevät 1867 oli pitkään runsasluminen ja kylvötyöt myöhästyivät.  Ihmisiltä ja eläimiltä loppui ruoka, tappavaa lavantautia oli liikkeellä.. Venäjältä tuotiin jauhoja, joita Lohtajan pappilassa sekoitettiin parkki- ja olkijauhojen kanssa. Leivottuja leipiä jaettiin nälkäisille pitäjäläisille. (Himanka: Lohtajan Joulu 1978)

Arthur Keckman kertoo pappilan apteekkitoiminnasta: ”Tavallisin lääke oli suolaviina, kukkaviina ja pirunpaskaviina.” Varsinkin suolaviinaa Keckman piti hyvänä lääkkeenä moneen tautiin. (Himanka: Lohtajan Joulu 1979)

Historiantutkimusta harrastaneen rovasti Mikko Himangan rouva Maj-Britt Källström-Himanka muistelee perheen muuttoa Kaarlelasta, pienestä diakonissan virka-asunnosta Lohtajan pappilaan: ”Vuonna 1973 heinäkuun viimeisenä päivänä muutimme suureen, historialliseen, perinteikkääseen pappilaan ja seurakuntaan. Aavistin, mutta en tiennyt, kuinka rakas aviomieheni tulisi olemaan ´naimisissa seurakunnan kanssa´. Ja minä myös.” Maj-Britt kertoo pappilan monenlaisista tehtävistä, joiden hoitamisessa tarvittiin avuksi myös erilaisia palveluryhmiä. ”Olimme Mikon kanssa pyrkineet siihen, että pappilassa olisi matala kynnys. Tiesimme, että lohtajalaiset ovat säästäväisiä ja hyväsydämisiä. He tulevat talkoisiin, jos pyydetään.” Maj-Britt kertoo tottuneensa siihen, että ihmisiä tuli muutoinkin pappilaan ja istui penkillä kertomassa juttuja. (Haastattelija: Helena Anttiroiko-Mehtälä)