Lohtajan pappila

Tervetuloa Lohtajan pappilaan

Nykyinen 1800-luvun alussa valmistunut Lohtajan pappila on ollut keskeinen paikka alueen historiassa. Vuosisatojen aikana se on ollut pitäjän hengellinen mutta myös kulttuurinen keskus. Pappila sijaitsee vanhan Pohjanmaan Rantatien varressa. Jo Ruotsin kuningaskunnan aikaan tätä tärkeää ratsu- ja postitietä pitkin pääsi Varsinais-Suomesta Tornioon ja Tukholmaan asti.

Lohtajan pappilaa kutsutaan myös Saukon pappilaksi. Tarinan mukaan aikoinaan Pappilanlahden rannalla liikkui runsaasti saukkoja. Lahtea ei enää ole, mutta sen voi nähdä vanhoissa kartoissa ja sijoittaa kuvitteellisesti nykyhetken pappilaympäristöön.

Pappilan hyvin hoidettuun pihapiiriin, entiseen umpipihaan, saavutaan 1700-luvun puolivälissä rakennetun läpiajoluhdin kautta. Pappilan kellari on päärakennusta paljon vanhempi, tiettävästi alun perin 1600-luvulta. Pappilassa solmittiin vuonna 1808 Ruotsin ja Venäjän välinen aselepo, jonka muistolaatta on pappilan seinässä. Yksi pappilan huoneista on säilytetty 1800-luvun asussa ja se on nimetty Klingsporin kamariksi, joka myös liittyy solmittuun aselepoon.

Pappilassa on Lohtajan seurakunnan kirkkoherranvirasto, työntekijöiden työhuoneita ja siellä pidetään päiväkerhoja, nuorten iltoja ja muita seurakunnan tilaisuuksia. Kesäisin Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien aikana siellä järjestetään taidenäyttely ja avoinna on Ruustinnan kahvipöytä. Sopimuksesta pappila voi olla kävijöille avoinna muinakin aikoina. Pappilassa on mahdollista järjestää myös pieniä konsertteja ja juhlia kahvi- ja ruokapalveluineen.

Tervetuloa Lohtajan pappilaan!

Lohtajan pappila

Alaviirteentie 105 Lohtaja

Lohtajan eli Saukon pappila rakennettiin talollisten ja taitavien kirvesmiesten voimin vanhalle pappila-alueelle, entisen Pappilanlahden rannalle. Saukko-nimi juontunee siitä, että ensimmäisen pappilan aikana 1500- ja 1600-luvun vaihteessa rannalla liikkui saukkoja. Nykyisen pappilan aikana muinainen merenlahti on ollut pieni järvi, jonka kuivattamiseen niityksi ja siten lehmien laidunalueeksi haettiin lupaa jo 1700-luvun puolivälissä. Järven kuivatusta päädyttiin myös vastustamaan, koska siitä katsottiin olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Vielä 1940-luvulla matalaksi kutistunut lampi rantoineen oli suosittu lasten kalastus- ja seikkailupaikka. Talvisin Pappilanlahden jäällä järjestettiin raveja.

Kerrotaan, että lääninrovasti Anders Chydenius luonnosteli tarkastuskäynnillään pappilan alustavan rakennussuunnitelman, joka kirjanpitäjä Johan Blomströmin piirtämänä hyväksyttiin pitäjänkokouksessa joulukuussa 1797. Pappila valmistui rakennusmestari, kirkonisäntä Erkki Jukkolan johdolla asumiskelpoiseksi vuonna 1803, jolloin aiemmin Kauhajoella kappalaisena toiminut kirkkoherra Anders Törnudd perheineen asettui sinne. Päärakennuksen työt olivat osittain kesken vielä keväällä 1804, mutta ilmeisesti viimeistään neljä vuotta myöhemmin Lohtajan aseleposopimuksen aikana pappila oli edustavassa kunnossa, joskin ulkopinnaltaan vielä laudoittamatta.

Suomen sodan aikana pappila toimi Suomen sotavoimien ylipäällikön Wilhelm Klingsporin päämajana. Syyskuun lopussa vuonna 1808 pappilassa solmittiin aselepo Ruotsin ja Venäjän välille. Sopimuksen allekirjoittivat Klingsporin lisäksi Venäjän armeijan ylipäällikkö Nikolai Kamenski ja hänen neuvonantajansa Jan Peter van Suchtelen. Sota kuitenkin jatkui ja vuoden päästä Suomi liitettiin suuriruhtinaskunnaksi osaksi tsaarin Venäjää.

Pappilan päärakennusta on kahden vuosisadan aikana luonnollisesti korjailtu, ehostettu ja muuteltu, mutta pääpiirteissään rakennus on säilynyt entisellään. Rakennus laudoitettiin vuonna 1820 ja kaksoiskuisti rakennettiin vuonna 1875. Viimeisin peruskorjaus tehtiin vuosina 2013–2015.

Lohtajan pappilassa ehti historiansa aikana asua koko virkakautensa lähes kymmenen kirkkoherraa. Viimeisin heistä oli Mikko Himanka (1940–2016), joka asui pappilassa eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 2003. Vielä tämänkin jälkeen pappilassa asui pari vuotta rovasti Tuomo Jukkola.

Pappilan hyvin hoidettuun pihapiiriin, entiseen umpipihaan, saavutaan läpiajettavan, 1700-luvun puolivälissä rakennetun luhdin kautta. Pappilan kellari on päärakennusta paljon vanhempi, tiettävästi alun perin 1600-luvulta.

Tarinaa

Ennen rautatietä vanhaa Pohjanlahden Rantatietä pitkin kulki monenlaista väkeä. Niin sanotut arvohenkilöt majoittuivat matkoillaan mieluummin pappiloissa kuin kestikievareissa. Myös vähäosaisia oli liikkeellä. Kerrotaan Lohtajan pappilanemännästä, ruustinnasta, joka oli tyly pappilan keittiönovella käyviä kerjäläisiä kohtaan – evästä heille ei pappilasta herunut. Sitten pappilaan tuli töihin keittiöpiika, joka kristillisessä hengessä antoi salaa kerjäläisille ruokaa. Ruustinnan kuoltua tämä ilmestyi piian uniin ja aneli edes yhtä niistä kiitoksista, joita piika oli kerjäläisiltä saanut. Piika kääntyi rovastin puoleen ja sai tältä neuvoksi antaa yksi kiitos rouvavainaalle, koska piialle itselleen oli kertynyt kiitoksia niin paljon. Ruustinna tuli taas piian uniin pyytämään edes yhtä köyhien kiitosta. Tähän piika tuhahti: ”Ota vaikka kaikki!” Tämän jälkeen piika sai nukkua rauhassa. (Himanka: Lohtajan pappila 200 vuotta)

Rovasti Arthur Keckmanin aikaan Lohtajalla kuten koko Suomessa koettiin ankaria nälkävuosia 1860-luvun toisella puoliskolla. Lohtajallakin erityisesti kevät 1867 oli pitkään runsasluminen ja kylvötyöt myöhästyivät. Ihmisiltä ja eläimiltä loppui ruoka, tappavaa lavantautia oli liikkeellä.. Venäjältä tuotiin jauhoja, joita Lohtajan pappilassa sekoitettiin parkki- ja olkijauhojen kanssa. Leivottuja leipiä jaettiin nälkäisille pitäjäläisille. (Himanka: Lohtajan Joulu 1978)

Arthur Keckman kertoo pappilan apteekkitoiminnasta: ”Tavallisin lääke oli suolaviina, kukkaviina ja pirunpaskaviina.” Varsinkin suolaviinaa Keckman piti hyvänä lääkkeenä moneen tautiin. (Himanka: Lohtajan Joulu 1979)

Historiantutkimusta harrastaneen rovasti Mikko Himangan rouva Maj-Britt Källström-Himanka muistelee perheen muuttoa Kaarlelasta, pienestä diakonissan virka-asunnosta Lohtajan pappilaan: ”Vuonna 1973 heinäkuun viimeisenä päivänä muutimme suureen, historialliseen, perinteikkääseen pappilaan ja seurakuntaan. Aavistin, mutta en tiennyt, kuinka rakas aviomieheni tulisi olemaan ´naimisissa seurakunnan kanssa´. Ja minä myös.” Maj-Britt kertoo pappilan monenlaisista tehtävistä, joiden hoitamisessa tarvittiin avuksi myös erilaisia palveluryhmiä. ”Olimme Mikon kanssa pyrkineet siihen, että pappilassa olisi matala kynnys. Tiesimme, että lohtajalaiset ovat säästäväisiä ja hyväsydämisiä. He tulevat talkoisiin, jos pyydetään.” Maj-Britt kertoo tottuneensa siihen, että ihmisiä tuli muutoinkin pappilaan ja istui penkillä kertomassa juttuja. (Haastattelija: Helena Anttiroiko-Mehtälä)