Munsalan kivikirkko ja pappila

Munsalan kirkonmäki Uusikaarlepyy

 

Munsalan kivikirkon muurarimestarina toimi David Ölander. Tunnettu kirkonrakentaja Thomas Rijf puolestaan vastasi kirkon puutöistä. Turun akatemian professori Henrik Gabriel Porthan kuvaili vastavalmistunutta kirkkoa, että se kelpaisi tuomiokirkoksi sekä suuren kokonsa että kauneutensa puolesta. Kirkon koristeellinen saarnatuoli tilattiin tiettävästi Ahlnäsistä.

 

Kirkkotarhaa ympäröi 1830-luvulla rakennettu kiviaita. Kirkonmäen pohjoispuolella on vuonna 1832 rakennettu viljamakasiini. Hautausmaalla on Matti Hakalan johdolla rakennettu pohjalaistyyppinen tapuli.

 

Kirkon lähellä sijaitsee 1700-luvun lopulla rakennettu pappila. Pihapiirissä on entinen renkitupa sekä vaunu- ja makasiinirakennus. Suomen sodan aikana vuonna 1808–1809 Suomen armeijan ylipäällikkö Wilhelm Klingspor majoittui pappilassa. Sodan melskeissä Klingsporilta jäänyt asearkku on yhä olemassa ja nähtävillä.