Sockenstuguberget

Kirkkokatu 2–4 Uusikaarlepyy

 

Sockenstugubergetin (Pitäjätalon kallio) poikki kulki aikoinaan kaupungin ja maalaiskunnan raja. Kalliolla sijaitsi perimätiedon mukaan jo 1600-luvulla pitäjätalo. Kalliolle rakennettiin viimeisin pitäjätalo 1820-luvulla, mutta rakennus purettiin 1970-luvun alussa. Pitäjätaloissa oli tapana pitää hallinnollisia ja kirkollisia kokouksia ja käräjiä, yleensä papin johdolla. Pitäjätaloissa käsiteltiin myös muun muassa moraalikysymyksiä, sosiaalihuoltoa ja koulutusta.

 

Vielä 1860-luvulla kallion joenpuoleisella rinteellä sijaitsi kirkkotupia, joissa kaukaa tulleet kirkkovieraat hevosineen majoittuivat. Tuvissa asui jossain vaiheessa myös monenlaista ”laitapuolen väkeä”, minkä vuoksi rakennukset lopulta purettiin. Alueella sijainnut vanha lainamakasiini siirrettiin muualle 1980-luvun alussa.

 

Kalliolla oli myös rangaistuspaikka, liikuteltava piiskapaalu, jonka kaularautaan rikoksentekijä kiinnitettiin joksikin aikaa näytille ennen piiskausta. Piiskauksen ajaksi kädet sidottiin paaluun narulla tai kettingillä. Rangaistustilaisuuksiin saapui kaikenikäistä yleisöä, joten ne toimivat samalla eräänlaisina kasvatuksellisina näytöksinä. Piiskapaalussa toimeenpantiin viimeinen rangaistus vuonna 1870.

 

Kallion vieressä sijaitsee vanha Raatihuone, jonka vanhin osa on vuodelta 1729 ja lisärakennus 1800-luvun puolivälistä. Rakennuksen paikalla sijaitsi Pohjanmaan ensimmäinen triviaalikoulu, jonka perusti Pietari Brahe 1640-luvun alussa.

 

Uudenkaarlepyyn historiallisessa keskustassa, Lapuanjoen (Nykarleby älv) rannalla, on 1700-luvun alussa rakennettu kirkko tapuleineen.