Johdanto
Pohjanmaan rannikolla laivanrakennus oli aktiivista 1600-, 1700- ja 1800-luvuilla. Rannikon laivanrakentajat tarvitsivat paljon rautatarvikkeita ja ostivat lähinnä keskipohjalaisilta talonpoikaisilta raudanvalmistajilta. Keski-Pohjanmaan kylissä valmistettiin ahkerasti rautaa ja taottiin siitä rautanauloja, tarve-esineitä ja ankkureita. Rautateollisuuden tuotteita vietiin myös Tukholmaan asti.
Emäpitäjä Suur-Lohtaja, johon Toholampikin kuului, oli aktiivista raudanvalmistusaluetta. Pitäjä oli 1600-luvulla alueen ankkuriteollisuuden keskus. Lohtajan pitäjänsinettiä koristi 1680-luvulta lähtien harkkohytin ja väkivasaran kuva, josta Gustaf von Numers sai aiheen suunnittelemaansa Lohtajan vaakunaan 1950-luvun alussa.
Suosta nostettu rautamalmi oli fosforipitoisena haurasta, mutta se sitkistyi vasarapajassa ja kelpasi useimmiten hyvin ankkureiden materiaaliksi. Joskus epäonnistuneista rautakaupoista mentiin käräjille. Esimerkiksi vuonna 1649 muuan kokkolalainen porvari valitti, että hänelle oli myyty huonosta multaraudasta taottu ankkuri. Oikeus määräsi, että kelvottoman ankkurin tilalle oli taottava kunnollinen ankkuri tai palautettava rahat ostajalle. Hauraasta raudasta ei kannattanut valmistaa varsinkaan teräaseita. Rannikkokaupunkien porvarit tapasivat teettää lohtajalaisilla sepillä nauloja ja tarve-esineitä muualta hankitusta tankoraudasta, joka saattoi olla laadultaan parempaa.
Myös järvimalmista tehtiin rautaa. Suomalmia haettaessa tarvittiin lähinnä lapiota ja kuokkaa, järvimalmia nostettaessa suurta kauhaa, jonka pohjassa olevista reistä vesi valui pois. Esipoltettu malmiaines kuljetettiin harkkohyteille, joissa rauta varsinaisesti työstettiin. Niissä rautaoksidia sisältävä malmi sulatettiin polttamalla tervahaudoista saatua puuhiiltä eli sysiä, halkojakin tarvittiin. Kuumuus pidettiin sopivana puhaltamalla käsi- tai vesivoimin palkeilla ilmaa hyttiin, jolloin rauta pelkistyi ja painui hytin pohjalle. Malmissa oleva kiviaines jäi kevyempänä pinnalle. Tämän jälkeen pesän pohjalle valunut raakarauta nostettiin pois ja vasaroitiin pajassa joko käsin tai vesivoimalla. Talviaikoina oli hyvä takoa rauta tarvekaluiksi.
Harkkohytin rakentaminen oli tarkkaa työtä kuten tervahaudankin valmistaminen. Harkkohytin rakentamisessa tarvittiin tietynlaisia työkaluja, savilaastia, hiekkaa, kuumuutta kestävää harmaakiveä ja puhallusta varten palkeet, jotka tehtiin hevosen tai härän vuodasta.
Suur-Lohtajan rautateollisuuden loistokausi ajoittuu 1600-luvun jälkipuoliskolle ja 1700-luvun alkupuolelle. Isovihan aikaan venäläiset tuhosivat useita vasarapajoja eikä niitä kaikkia olojen rauhoituttua rakennettu enää uudelleen. Varsinkin 1700-luvun loppupuoli oli alueella rautateollisuuden taantumisen aikaa, joskin elinkeinoa pyrittiin elvyttämään myöhemmin. Raudan valmistus ja taonta näyttävät säilyneen alueella pisimpään Toholammilla, jossa toimi Määttälän rautaruukki 1800-luvun alkupuolelle asti.
Rautakulttuurista puhuttaessa ei sovi unohtaa ammattiseppiä, jotka kävivät Toholammin kyläpajoissa takomassa vaativampia tarve-esineitä kuten viikatteita. Ammattisepät tapasivat kiertää pajoissa kerran vuodessa takomassa talojen koko vuoden tarpeet. Sepällä oli yleensä mukana oma ahjo ja alasin kun taas talojen puolesta annettiin sepän käyttöön raudat ja teräkset sekä työkalut. Rahapalkkion lisäksi taloissa pidettiin sepistä hyvää huolta. ”Kun seppä lähti kylästä, niin joka talon emäntä juoksutti hänelle leipäjuuston ja paksun limpun. Seppä tarkasti visusti, kenen tuomiset täyttivät korkeimmat vaatimukset.” (Anttila 1978, 133) Tunnettuja seppiä Toholammilla olivat Sakri Järvenoja, Leander Nisula ja tämän opissa ollut Matti Talviainen.
Vuonna 1960 perustetussa Toholammin artesaaniopistossa (käsi- ja taideteollisuusoppilaitos) oli tarjolla pitkään hopeasepän koulutusta. Oppilaitos lakkautettiin 2010-luvulla ammatillisen koulutuksen leikkausten ja keskittämisen takia. Toholammilla vaalitaan yhä sepän taitoja, mistä esimerkkejä ovat seppämestari Ari Haapamäki ja tämän poika hopeaseppä Mauri Haapamäki.
Seppämestari Ari Haapamäki pajassaan kesällä 2018
Hopeaseppä Mauri Haapamäen työvälineitä kesällä 2018
