Itäniemen kruununtorppa

Itäniementie Lestijärvi

 

Itäniemen kruununtorppa on perustettu 1840-luvulla. Kaarlo (Kalle) Itäniemi lunasti alueen itsenäiseksi tilaksi 1930-luvulla. Hän laajensi tilaa ansaittuaan sepän töillä, joita hän oli tehnyt Amerikassa kaivoksilla ja rautateillä. Itäniemen tilalla oli päärakennuksen lisäksi kaksi riihtä, tuulimylly, navetta, erillinen talli, aittarakennus, useita heinälatoja, savusauna ja sepän paja. Maatalouden ohella valmistettiin tervaa ja puuhiiltä. 1940-luvun lopulla Kalle möi paikan ja muutti Reisjärvelle. Kesämökkialueeksi muuttuneessa Itäniemessä oli syksyllä 2018 pystyssä vielä entisen tilan jo pitkään asumaton päärakennus. Itäniemen maastossa voi nähdä tervahytin ja hiilimiilun jäänteet.

  


Tarinaa

 

Kalle Itäniemen suvussa oli ollut useita seppiä ja Kallekin tunnettiin taitavana seppänä. Keskikesällä ennen sotia Himangalta lähetettiin teinipoika viemään polkupyörällä viikatteita Kallen pajalle kunnostettavaksi. Matkaa vaikeakulkuisia teitä pitkin oli peräti satakunta kilometriä. Vaivalloisen matkan jälkeen poika saapui pajalle, jossa Lestin isännät jonottivat vuoroaan. Kalle kehotti väsynyttä poikaa menemään tuvan puolelle pyytämään ruokaa. Talon emäntä Elsa tarjoili ruuan ja muutenkin piti seuraa pojalle. Tämän jälkeen Kalle ja poika menivät noutamaan viikatteita, jotka oli sidottu huolellisesti polkupyörään kiinni. Pajassa Kalle määräsi pojan käyttämään paljetta, jonka puhallus piti hiilet sopivan kuumina. Omaa vuoroaan jonottaneet isännät eivät etuilusta tykänneet, mihin Kalle totesi: ”Teillä on ollut koko talvi aikaa käydä viikatteet teroituttamassa!” (Rekonen 2018)

 


Kuvat

 

Itäniemen kruununtorppa syksyllä 2018

 

Tervahytin ja hiilimiilun jäänteet Itäniemessä

 

Tervahaudan jäänteet Itäniemessä

 

Kruununtorppa kauan sitten (Aimo Itäniemen arkisto)

 

Kruununtorppa ilmakuvassa (Aimo Itäniemen arkisto)

 

Kruununtorpan tila vuoden 1938 kartalla (Aimo Itäniemen arkisto)

 


Kartta