Töppösen luolikko

Eevinpisto Halsua

Töppösen luolikko on Halsualla sijaitseva 7,5 neliökilometrin suuruinen muinaisranta, jossa on metsäsaarekkeiden ja suopainanteiden lisäksi laajoja kivilohkarealueita. Noin 7000–8000 vuotta sitten mannerjäätikön sulettua valtavat aallot huuhtoivat hienoimman maa-aineksen pois ja jäljelle jäivät myrskyjen riepottelemat ja pyöristämät kivet. ”Voi vain kuvitella, kuinka korkeita olivat nämä aallot, jotka paiskasivat jopa monta tonnia painavia lohkareita”, kuten Hans-Peter Schulz (2004, 15) on todennut. Maankohoamisen seurauksena merenranta siirtyi vähitellen länteen ja laaja kivikko jäi kuiville. Syntyi erikoinen mosaiikkimaisema, jota voidaan kutsua myös ”kiviseksi mereksi”. Alue on säilynyt suurimmaksi osaksi luonnontilassa.

Alueeseen liitetyn Töppönen-nimen historiasta ei ole tieteellistä selitystä, mutta voidaan nojautua vanhoihin tarinoihin, joiden mukaan alueelta on löytynyt kiveen painuneita jättiläisten jalanjälkiä, ”töppösenjälkiä”. Hieman tavanomaisempi selitys on se, että eräällä oravanmetsästäjällä olisi juuttunut kenkä kivikkoon ja jalkaan olisi jäänyt vain töppönen eli jalkaliina tai tossu. On ehdotettu myös, että Töppönen-nimi tulee vanhasta ruotsin kielen sanasta döppa, jolla ainakin Ruotsin Lapin Västerbottenissa on tarkoitettu ”maan alle piiloutunutta” ja ”kivikonhaltijaa”.

Tarinaa

Töppösen luolikkoon ja tervan valmistukseen liittyy surullinen tarina Loulu Juhosta, joka joulukuussa 1873 oli tekemässä tervaksia luolikon lähettyvillä. Perimätiedon mukaan Juho eksyi, kun hän yritti palata iltamyöhäisellä tervanpolttajien kämppään, jossa Juhon oli määrä majailla koko työrupeamansa ajan.

Lähellä sijaitsevan talon pihalla lapset arvelevat kuulleensa myrskyn lävitse hätähuutoja, mutta ne eivät johda aikuisten toimenpiteisiin – huuhkajaksi luulevat. Harhaillessaan talvimyrskyssä kylmettynyt ja uupunut Juho sattuu lehtihaasiolle, jonne hän kömpii viimeisillä voimillaan. Markku Jyrkkä (2010, 68) luo tarinaa, joka voisi hyvinkin olla totta: ”Juho näkee unta, hän on pieni poika, on joulu. Pirtin lattialle on levitetty puhtaita olkia. Pöydällä on tuli monessa kynttilässä. Juhon isovanhemmatkin ovat pirtissä, samoin hänen nälkävuosina menehtynyt sisarensa. Pirtissä on lämmin, kaikki hymyilevät. Juhon on hyvä olla.”

Muutaman viikon kuluttua hevosensa kanssa liikkeellä oleva mies löytää Juhon jäätyneen ruumiin luolikon viereisestä lehtihaasiosta ja kantaa ruumiin varovasti rekeen.

Töppösen luolikon etelälaidalla on tapahtumasta kertova puinen risti, jonka vaakapuussa lukee ”LOULU JUHO” ja ”K. 1873”. Juhon syntyperää tai lopullista hautapaikkaa ei tiedetä, mutta tarinat elävät. Lähellä luolikkoa sijaitsee myös vanha tervahauta opastauluineen.