Kokkonevan taistelupaikka

Kokkonevan taistelu

Kokkoneva Perho

Heinäkuun 11. päivänä vuonna 1808 käytiin venäläisten ja Ruotsin suomalaisjoukkojen välillä yksi Suomen sodan kovimmista taisteluista Perhon Kokkonevalla. Suomen osaston hieman yli 1000 miestä johti majuri Otto Henrik von Fieandt ja venäläisten runsaan 3000 sotilaan joukkoa komensi kenraalimajuri I.F. Jankovits. Kiivas ja monivaiheinen taistelu kesti yhdeksän tuntia. Kerrotaan, että tykkien jylinä oli valtava ja ruudin savu täytti koko Kokkonevan alueen, joka oli vaikeakulkuista metsäsaarekkeiden täplittämää suota. Venäläisten miesylivoiman edessä ja suomalaisten ammusten käytyä vähiin von Fieandt miehineen joutui lopulta perääntymään ja kärsimään tappion. Jankovitsin joukoissa menetettiin kaatuneina ja haavoittuneina yli 800 miestä, von Fieandtin joukoissa vastaava luku oli noin 170 miestä, joista 25 kaatuneina. Yksi kaatuneista oli erityisen urhoolliseksi mainittu aliupseeri Bror Schöneman, jonka hautamuistomerkki sijaitsee Kokkonevan Kokonsaaressa.

Monien vaiheiden jälkeen von Fieandtin joukot onnistuivat perääntymään Kokkonevan taistelualueelta Veteliin. Sen sijaan perholaisten elämä hävityn taistelun jälkeen oli sekasortoista ja pelon täyttämää, sillä Jankovitsin joukot ryöstelivät ja harjoittivat ilkivaltaa. Perholaisia pakeni metsien piilopirtteihin. Samuli Paulaharju (1930, 48–49) kuvailee, että ”tavarat, joita ei voitu ottaa mukaan, kätkettiin, ja sitten koko joukoin mentiin ja antauduttiin turvallisen metsän hoitoihin”. Alueella kärsittiin mittavia taloudellisia vahinkoja, mutta tiettävästi veriseltä terrorilta vältyttiin.

Tarinaa

Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg kirjoitti Vänrikki Stoolin tarinoissa Perhon sotatapahtumiin liittyvän sankarirunon Metsä-Porasen taloon asettuneesta kulkuripojasta, Pilven veikosta. Samuli Paulaharju (1930, 52) ammentaa Runebergin runosta seuraavasti:

”Lähti hän ajamaan ryssiä takaa ja tapasi kirkkomäellä suuren roistojoukon. Metsien poika syöksyi heti villipetona kimppuun, ja tuli hurja kärhäkkä, jossa kymmenen ryssää menetti henkensä, ja raivostunut Porasen poikakin lopulta sortui verisenä ja revittynä kellotapulin juurelle.” Taistelun jälkeen Metsä-Porasen isäntä ja tämän tytär saapuvat tiedustelemaan nuorukaisen kohtaloa. Suru on suuri erityisesti tyttärellä, joka on vainajan rakastettu. Tytär vielä vanhanakin saattaa mainita, että hänen oikean miehensä on ryssä tappanut.

Kokkonevan taisteluun liitetään lähinnä kanteleella tai viululla soitettu marssisävellys (trad.), jonka alueen pelimannit esittivät Kaustisen ensimmäisillä kansanmusiikkijuhlilla vuonna 1968. Nuottiviivastolla marssiin voi tutustua linkistä http://www.kamulaari.fi/site/_files/kokkonevan_taistelumarssi.pdf