Tervetuloa hylkyjen maailmaan
Vuosisatainen merellinen toimeliaisuus on tuonut Pohjanmaalle työtä ja vaurautta sekä edistänyt kulttuurista vuorovaikutusta kansainvälisestikin. Monenlaiset käden ja kaupankäynnin taidot ovat saaneet kehittyä, mikä näkyy alueella tänäkin päivänä runsaana ja korkealaatuisena venetuotantona.
Merenkulkuun on liitetty myös romanttisia mielikuvia seikkailuista vierailla merillä ja jännittävissä satamissa. Moni nuori on pestautunut toiveikkain mielin pitkille ja vaativille merimatkoille.
Vuosisatojen aikana meri on antanut paljon Pohjanmaalle, mutta meri on myös ottanut. Laivamatkustaja, veneilijä tai jään päällä kulkija ei helposti tule ajatelleeksi, että maanpäällisen menestyksen rinnalla veden alla uinuu maailma, joka on täynnä aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöämme, myös synkkää sellaista.
Tutustumme nyt muutamiin tunnettuihin hylkyihin Pietarsaaren, Luodon, Kokkolan ja Lohtajan merialueilla. Ne edustavat vain pientä osaa niistä lukuisista aluksista, joita Pohjanmaan merialueella on vuosisatojen aikana haaksirikkoutunut. Mukana on myös ihmisvoimin tuhottuja aluksia.
Alueen kaunis rannikko ja saaristo ovat ympäristöjä, joissa voi nauttia luonnosta, merielämästä, satamista ja palveluista. Myös hiljentyminen hylyn tai muistomerkin lähistöllä voi jättää kulkijaan ikimuistoisen jäljen.
Tervetuloa hylkyjen maailmaan!
Keskustele Twitterissä #HylkyreittiGL!