Wirkkaloiden taiteilijapolku Perhonjokilaaksossa
Tekijät ja lähteet
Käsikirjoitus: Pekka Kivelä ja Kari Ilmonen
Kuvat: Pekka Kivelä ja arkisto, Maaria Wirkkala, Krista Järvelä, Juha Huusko ja Markku Jyrkkä
Graafinen ulkoasu: Creative Preludi
Tiimi: Kari Ilmonen, Pekka Kivelä, Tuomo Härmänmaa, Veli-Matti Tornikoski ja Matias Meriläinen
Lähteet:
Airio, Tuula: Lappeen hautausmaa Lepola – Ilmari Wirkkalan 1930-luvun hautausmaaideaali. Lappeen kotiseutuyhdistys. Tallinna 2010.
Hiljaa lensi zeppeliini. Tositarinoita 1900-luvun alkupuolen Kokkolasta silminnäkijäin kertomana. Toim. Veikko Pohjonen. Kokkola-seura. Kokkola 2001.
Huttunen, Kristiina: Muiston paikka. Lappajärven ja Karstulan sankarihautapatsaat, 1998 Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
Karsten, Leo: Osakeyhtiö Granit 1886–1936. Helsinki 1936.
Kivelä, Pekka: Mullassa muistomme elää. Ilmari Wirkkalan elämä 1890–1973. Lönnberg Print & Promo 2016.
Kormano, Riitta: Sotamuistomerkki Suomessa. Voiton ja tappion modaalista sovittelua. Taidehistorian väitöskirja. Annales Universitatis Turkuensis C 396. Turun yliopisto 2014.
Kreeta Haapasalo, ikoni ja ihminen. Toim. Ilkka Kolehmainen. Kokkola 1990.
Lukkarinen, Ville: Kuorikoskien kirkonrakentajasuku. Kaustisen kulttuurilautakunta. Alajärvi 1982.
Pakkala, Teuvo: Aapinen. Otava. Helsinki 1908.
Saivo, Pirkka: Sankarivainajiemme muisto. Otava. Helsinki 1955.
Toivonen, Esko: Nukeri. Jyväskylä 1995.
Toivonen, Esko: Viulujen ja naularistien Kaustinen. Jyväskylä 1995.
Tuulio Tyyni: Maila Talvion vuosikymmenet I ja II. WSOY. Porvoo 1964 & 1965.
Wall, Marketta: Ilmari Wirkkala. Granit Oy:n taiteellisesta johtajasta hautausmaa-arkkitehdiksi. Teoksessa Birgitta Ekström Söderlund & Marketta Wall: Hangossa kuin ulkomailla konsanaan. Hangon museon julkaisusarja no 26. Hanko 2007.
Wirkkala, Ilmari: Suomen merenvaltius. WSOY. Porvoo 1929.
Wirkkala, Ilmari: Haudan ja hautausmaiden hoito. Otava. Helsinki 1930.
Wirkkala, Ilmari: Suomen merihistorian historiallisia vaiheita. Helsinki 1933.
Wirkkala, Ilmari: Hautausmaiden ystävät, Kirjeitä seurakunnille 1–4. 1937–40.
Wirkkala, Ilmari: Suomen hautausmaiden historia. WSOY. Helsinki 1945.
Wirkkala Ilmari: Solmukirja. Otava. Helsinki 1963.
www.virkkalaseura.fi
Palvelut
Virkkalan perinneseura ry.
https://www.virkkalaseura.fi/index.php?k=215629
Kansantaiteenkeskus
http://www.kansantaiteenkeskus.fi/
Ravintola Pelimanni
https://www.ravintolapelimanni.fi/
Matkailu Kaustisella
http://www.kaustinen.fi/index.php/matkailu-kaustisella.html
Outdooractive
Tervetuloa Wirkkaloiden taiteilijapolulle
Wirkkalan suku on lähtöisin Kaustiselta. Käsistään taitavat Wirkkalat tulivat tunnetuiksi jo 1800-luvulla monissa yhteyksissä.
Tämä tarina lähtee Kraatarin talosta, jossa taiteilija Ilmari Wirkkala syntyi vuonna 1890. Tutustumme hänen nyt museoksi rakennettuun kotiinsa ja saamme kosketuksen Ilmarin varhaisiin vuosiin. Piipahdamme katsomassa hänen 18-vuotiaana opiskelijapoikana maalaamaansa kolmiosaista seinämaalausta Kansantaiteenkeskuksessa.
Kaustiselta lähdemme Veteliin. Sieltä löydämme Ilmari Wirkkalan suunnitteleman kotiseutumuseon, joka noudattaa Vetelin vanhan kirkon muotoa. Täältä siirrymme Vetelin kirkkomaalle, jossa näemme Ilmarin ja hänen poikansa Tapio Wirkkalan suunnittelemat sankarimonumentit. Tapulin tuntumassa seisoo Tapio Wirkkalan valmistama Raivaaja-patsas, joka katsoo avaralle viljelysaukiolle jokilaakson perinnemaisemassa.
Siirrymme sitten Perhoon, jonka kirkosta löytyy Ilmari Wirkkalan koskettava Erämaan Kristus, alttarimaalaus.
Palaamme Kaustiselle Tunkkarin ja Järvelän kylien kautta Perhonjoen pohjoisrantaa pitkin. Matkan varrella ohitamme kylämiljöön, jossa Wirkkaloiden sukujuuret ovat eläneet tiettävästi jo vuodesta 1549 lähtien.
Kaustisen kirkkomaalla voimme pysähtyä sankaripatsaan äärelle. Aivan sen vierellä on Kuorikoskien kirkonrakentajien muistomerkki, jonka Ilmari Wirkkala suunnitteli vuonna 1939.
Seurakuntatalon edessä on Kreetan puisto, jonne voimme päättää Wirkkaloiden taiteilijapolun. Rakastettu kansansoittaja ja -laulaja Kreeta Haapasalo sai vuonna 1954 oman graniittisen monumentin, jonka Ilmari Wirkkalan suunnitteli. Patsaan teki Ilmarin nuorempi poika, taiteilija Tauno Wirkkala.
Tervetuloa Wirkkaloiden taiteilijapolulle!
Keskustele Twitterissä #WirkkalapolkuGL!
Johdanto
Kaustinen oli jo 1700-luvulla tunnettu paikkakuntana, jossa käden taidot olivat arvossaan. Joukko paikkakunnan miehiä vei kauniin rukin lahjaksi Ruotsin kuningattarelle, jotta pitäjä saisi luvan rakentaa oman kirkon. Nikulan kylältä olivat lähtöisin Kuorikosken suvun kirkonrakentajat, jotka tekivät lähes 20 kirkkoa suomalaisille seurakunnille 1700- ja 1800-luvuilla.
Kaustisen Virkkalan kylässä syntyi 1800-luvun alussa merkittävää pienteollisuutta, kun talollinen Elias Wirkkala ryhtyi valmistamaan kärryjä ja kärrynpyöriä. Toiminta laajeni, kun kirkkoherra Anders Chydenius kannusti Wirkkalaa kehittämään pyörien teknistä laatua. Parhaimmillaan Wirkkalan talossa oli oman väen lisäksi yli 30 palkollista valmistamassa kyseistä tuotantoa.
Elias Wirkkalan sukuhaaraan syntyi pojanpojanpoika Juho Wirkkala (1855–1926), joka oli perimätietojen mukaan täysinoppinut kraatari jo 12-vuotiaana. Taidoiltaan kätevä Juho matkusti nuorena miehenä Amerikkaan ja hankki ensimmäisen ompelukoneensa. Tämän koneen Juho toi Kaustiselle ostettuaan sisareltaan vuonna 1868 rakennetun talon.
Juho Wirkkala asettui vaimonsa Anna-Liisan (o.s. Kentala) kanssa Kaustiselle ja perusti perheen, jonka esikoispoika oli Ilmari Wirkkala (1890–1973). Lahjakas poika pantiin pian Kokkolan suomalaiseen yhteiskouluun. Kouluajan niukkuutta Ilmari muistelee näin:
”Lövgrenin talon piharakennuksessa minulle sattui ikimuistettava tapaus. Pitkällinen kelirikko ja lumimyrsky oli tukkinut tien kotoa kaupunkiin. Posti ei ottanut ruokasäkkiä kuljetettavakseen ja minulta loppui ruoka. Olin ollut jo kaksi päivää syömättä, kun rouva kysyi, johtuiko se sairaudesta. Taisi kyynel nousta silmänurkkaan vastatessani, ettei minulla ollut mitään syötävää. Hän toi heti näkkileivän ja ison mukin maitoa. Ne eivät ole koskaan maistuneet niin ihanilta. Vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin otin paljasta näkkileipää, mukin maitoa, ummistin silmäni ja nautin siitä lapsuudessa kokemastani ihanasta tunteesta.” (Hiljaa lensi zeppeliini 2001)
Kokkolasta Ilmari Wirkkala siirtyi taiteellisen kutsumuksensa myötä Helsingin taidekouluun. Ilmari oli nuoresta pitäen monilahjakkuus. Hän kirjoitti ja esitti nuorukaisena runoja, laati kasviston koulunsa käyttöön, kuvitti kirjailija Teuvo Pakkalan kirjoittaman aapiskirjan ja maalasi moniosaisen taulun kotikuntansa nuorisoseurantalon näyttämölle.
Pääkaupungin taidepiireissä Ilmari Wirkkala oli aktiivinen. Hän oli perustamassa Taideteollisuusyhdistys Ornamoa ja hänen kädenjälkensä näkyy vielä tänäänkin Helsingin rautatieaseman kivimiesten figuureissa. Kaustisellakin opettajana toiminut kirjailija Algot Untola tilasi puolestaan Wirkkalalta ex libriksen Irmari Rantamala -nimimerkilleen.
Ilmari Wirkkalan tie vei koulujen jälkeen Hangossa sijainneen Granit Oy:n taiteelliseksi johtajaksi vuonna 1913. Hänen osaamisensa kuvanveistäjänä tuli sittemmin esiin useiden valmistamiensa muistomerkkien ja patsaiden myötä ympäri maata.
Ilmari Wirkkala siirtyi 1920-luvulla Helsinkiin ja ryhtyi myöhemmin Hautausmaiden ystävät ry:n toiminnanjohtajaksi. Tässä työssään hän suunnitteli suomalaisille seurakunnille satamäärin hautausmaita, portteja, pienimuotoisia rakennuksia ja teki myös istutussuunnitelmia. Kaikkiaan Ilmarin kädenjälki löytyy yli 1400 piirroksesta ja kartasta. Merkittävin kohde oli tällä saralla Lappeen seurakunnan kappeli ja hautausmaa Lappeenrannassa.
Ilmari Wirkkalan missiona oli hautausmaiden hyvä hoito. Tässä kutsumuksessaan hänen työtoverinaan oli kirjailija Maila Talvio. Ilmari teki valistustyötä seurakunnissa ja kiersi polkupyörällä sadoissa kohteissa. Samalla hän etsi tilauksia perheyritykselleen, jossa isän lisäksi olivat mukana lapset Tapio ja Tauno Wirkkala sekä puoliso Selma Wirkkala tekstiilisuunnittelijana. Tapio suunnitteli eräitä sankaripatsaita sekä kirkkoesineistöä, Tauno johti yritystä ja muotoili myös patsaita.
Ilmari Wirkkala jatkoi sodan jälkeen taiteilijan työtään maalaamalla alttaritauluja. Hän oli sydämeltään aina keskipohjalainen. Kontaktit maakuntaan poikivat monenlaisia hankkeita. Perhonjokilaaksossa erityisesti Kaustisella ja Vetelissä Ilmari ahkeroi monien hankkeiden parissa.
Ilmari Wirkkala suunnitteli Kaustisen kunnanvaakunan vuonna 1949. Hän suunnitteli ja puvusti maakunnallisen historiakulkueen, kirjoitti käsikirjoituksen kruununhäihin sekä näytelmän kansansoittaja Kreeta Haapasalosta.
Ilmari jatkoi ahkeraa kirjoittelua sanomalehti Keskipohjanmaassa elämänsä loppuun saakka. Hän oli hyvin kiinnostunut kaikenlaisesta kansanperinteestä, vanhoista rakennuksista ja esi-isien vaiheista. Hyvän muistinsa ja lahjakkaan verbaalisen kykynsä ansiosta hän osasi elävöittää muistikuvia rikkaaksi perinteeksi.
Ilmari Wirkkalan yksi harrastus oli sukututkimus. Hän keräsi mittavan tietopankin kaustislaisista suvuista ja teki runsaasti taidokkaita sukutauluja ja -puita. Wirkkalan sukuseura perustettiin vuonna 1949 ja Ilmari suunnitteli suvulle graniittisen muistomerkin, josta käyvät ilmi suvun juuret aina vuoteen 1549 saakka.
Kalevalainen triptyykki
Kansantaiteenkeskus Jyväskyläntie 3 Kaustinen
Ilmari Wirkkala oli kuvittanut kirjailija Teuvo Pakkalan laatiman aapiskirjan jo kouluvuosinaan Kokkolassa. Ilmari sai 18-vuotiaana tilauksen kotikunnastaan, kun uusi nuorisoseurantalo tarvitsi näyttämönsä kehykseksi maalauksia. Ilmari toteutti kalevalaishenkisen viisiosaisen teoksen, josta kolme osaa on konservoitu ja sijoitettu Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen aulaan.
Ilmari oli ensimmäinen keskipohjalainen Helsingin taidekoulun kasvatti. Triptyykki muistuttaa monin tavoin Axel Gallen-Kallelan kansallisromanttista teemaa ja kuvaa Ilmarin ihailua tätä suomalaisen maalaustaiteen ikonia kohtaan.
Tarinaa
Alun perin Ateneumissa opiskelleen nuoren Ilmarin teos oli viisiosainen. Kun Kaustisen nuorisoseurantalo jouduttiin purkamaan tilalle sijoitettavan Pelimannitalon tieltä, kaksi osaa kokonaisuudesta joutui hukkaan tai yksinkertaisesti tuhottiin. Syynä saattoi olla se, että nuorisoseurantalolla myös harrastettiin paljon ja esimerkiksi painijat koskettivat näitä näyttämön viereisiä tauluja ohi kulkiessaan. Erityisesti ”kaunis immyt” koki kovia painijoiden käsittelyssä.
Teoskokonaisuus oli vuonna 2015 heikossa kunnossa, kunnes Virkkalan Perinneseura kunnostutti sen konservaattorilla.
Kuvat
Triptyykki: Kylväjä
Triptyykki: Vala
Triptyykki: Tuonelan virran ylitys
